torstai 15. kesäkuuta 2017

Kauppakeskus Niitty avasi iloisesti ovensa


Kiinnostuneitten asiakkaitten ihmisvirta käveli sisään Kauppakeskus Niittyyn heti sen avattua ovensa 15. kesäkuuta kello 10. Asiakkaita odottivat hohtavat tilat, kutkuttavat tuoksut ja erikoistarjoukset. Tulijoille tarjottiin niin kahvia, ilmapalloja, kukkia kuin Niitty-ekokassejakin. Vanhan kauppakeskuksen sulkeuduttua Niitystä muodostuu uusi asiointi- ja kohtauspaikka sekä syksyllä metroliikenteen käynnistyttyä liikenteen solmukohta. Niittykummussa on kääntynyt uusi lehti!


K-Supermarketin kauppias Kai Pekola otti asiakkaat vastaan ruusujen kera. Oman nippunsa sai Tontunmäessä asuva Liisa Helminen, joka polkaisi paikalle kätevästi fillarilla. Kauppias kertoi uuden myymälän olevan pari sataa neliötä suurempi kuin vanhan ostoskeskuksen liike. Uutta on esimerkiksi oma savustusuuni. Siinä on tarkoitus savustaa monenlaista kalasta lampaaseen sesonkien mukaan.


Moni mieli K-Supermarketin tarjoamille kakkukahveille, sillä jonoa muodostui kaupan käytävälle heti aamukymmenen jälkeen. Mukaan ehtivät myös Timo ja Aino Porkka Suomenojalta. Niittyyn on kotoa sopiva matka, ja tarjonta monipuolista, he tuumasivat.


S-Marketia luotsaava Indrek Merilaid sai onnentoivotukset omilta tyttäriltään. S-Market tuli uutena liikkeenä Niittykumpuun, ja odotukset ovat suuret. Alue kasvaa, joten palveluja tarvitaan. Myymälän valikoimissa on noin 10 000 tuotetta. Merilaid kehui erityisesti hedelmä- ja vihannesosastoa, jossa painottuvat luomu- ja lähituotteet.

Ruokaravintoloita ja nopeaa purtavaa

Niittyyn voi tulla myös viihtymään ja istahtamaan lounaalle, kahville tai vaikka illalliselle. Lounasaikaan kahdessa ruokaravintolassa piti jo kiirettä.


Kiinalainen ravintola Futo tarjosi lounaalla monen muun herkun lisäksi taidokkaita sushi-annoksia, jotka olivat kuin pieniä taideteoksia. Lounasaika on ravintolassa pitkä, kello 10.30–15.30. Buffet-pöydässä on aina tarjolla myös salaattia ja lämmintä ruokaa. Futoon mennään ulkokautta Haukilahdenkadun puolelta kuten myös naapuriliikkeeseen Tapiolan Juhlapukuun.


Deliroom Ukkohauki on kauppakeskuksen sisällä, mutta sinne pääsee jatkossa myös terassilta rakennuksen eteläpuolelta. Lounasaikaan tupa oli aivan täynnä. Ravintolapäällikkö Päivi Tiainen sai olla monena niin keittiössä, salissa kuin kassallakin. Ravintola Ukkohauki sulki ovensa Haukilahdessa ja avautui Deliroom Ukkohaukena Niityssä.


R-kioski, Subway, Kotipizza sekä mehu- ja smoothiebaari Jungle Juice Bar sijaitsevat pääkäytävällä. Ratkaisussa on ajateltu kiireisiä metromatkustajia, jotka pääsevät sammuttamaan nälkää ja janoa nopeasti. Avajaispäivänä tarjolla oli mehumaistiaisia.


Kotipizza-yrittäjä Tuulia Kilpi jaksoi puurtaa, vaikka edellisyönä viimeistelyissä meni aamukolmeen asti. Kilpi uskoo suurten ruokamarkettien vetävän paljon asiakkaita ja tuovan väkeä myös muihin liikkeisiin jo alkuvaiheessa. Kun metro alkaa kulkea, Niitty vilkastuu vielä huimasti.

Herkullista kahvia ruotsalaisittain

Niityn kahviloista Muki & Keittiö sijaitsee Merituulentien sisäänkäynnin vieressä, Espresso House puolestaan kahden käytävän kulmauksessa. Kummallakin on juuret Ruotsissa.


Mukin & Keittiön taustalla on ruotsalainen Löfbergin suku. Kahviloita on Suomessa tällä hetkellä viisi. Tarjolla on sekä suolaista että makeaa, ja ideana itse tehdyt ja täytetyt tuotteet. Kahvina suositaan tummapaahtoista, reilun kaupan luomukahvia, jossa käytetään kahta eri papua. Papujen eettinen alkuperä on toiminnassa tärkeä asia. Kahvilavastaava Isa Toikka (vasemmalla) ja keittiömestari Liisa Stenbacka muistuttavat, että myös asiakkaiden toiveisiin pyritään vastaamaan.


Kiva, että Niittykumpu herää eloon, sanoivat Pirjo ja Jyrki Halttunen, jotka  polkaisivat kahville ja voileiville Mukiin & Keittiöön pyörillä Lukupurosta. Viihtyisä, oli ensivaikutelma kauppakeskuksesta. Kahviloita alueella on kaivattu, joten pariskunta oli tyytyväinen tarjontaan ja uskoo asiointimatkojen suuntautuvan Niittyyn usein. Polkupyörälläkin matkaan meni vain 10 minuuttia.


Ruotsalaistaustainen on myös Espresso House, kertoo kahvilapäällikkö Juliana Tuovila. Tuoretuotteet tulevat omasta leipomosta Malmöstä nopeasti yön yli. Pullien, muffinsien ja muiden leivonnaisten tulee aina olla pehmeitä ja herkullisia. Myös kahvi paahdetaan omassa paahtimossa Ruotsissa. Ketju käyttää tiettyjä kahvipavun viljelijöitä taatakseen tasaisen laadun ja viljelijöiden hyvät oltavat. Espresso House siirtyy enenevästi luomutuotteisiin ja haluaa tarjota jokaiselle jotakin, myös vegaaneille sopivia tuotteita, Tuovila mainitsee.

Kampaamojakin kaksin verroin

Kauppakeskus Niityn kaupallisten tilojen laajuus on noin 7 000 neliömetriä, ja kaikki liiketilat on vuokrattu. Kahden päivittäistavaraliikkeen ja kahden ruokaravintolan lisäksi saman katon alla toimii kaksi parturi-kampaamoa.


S-Marketia vastapäätä toimiva Piiupop-niminen liike on saanut nimensä vetäjänsä Piia Kinnusen mukaan. Liikkeen tarjontaan kuuluvat sekä hiusalan että kosmetologin palvelut. Kesäiset raidat sai hiuksiinsa Hannele Karlsson. Kinnusen ja Karlssonin asiakassuhde on kestänyt jo parikymmentä vuotta. Karlsson hurautti nopeasti autolla Kivenlahdesta tutun tekijän tuoliin.


Bob & Bangs toimii sekin S-Marketin tuntumassa. Yrittäjä Heini Mustonen lupaa kokonaisvaltaista pään hoitoa, sillä kampaajalla tulee olla myös psykologisia taitoja. Asiakkaana Valros Tirsa. Hän arvostaa tutun kampaajansa trenditietoisuutta.

Rohtoa ja troppia

Apteekkia Niityssä ei ole, mutta luontaistuotteita kyllä, ja käyhän lääkkeeksi joskus konjakkikin. Alkolla on Niityssä väljät tilat, joihin mahtuu valikoimaa.


Luontaistuntija-liikkeen yrittäjä Jaana Pitkänen (vasemmalla) oli saanut avukseen Arja Pallarin Natura Media/Aboa Medica -tukusta. Pitkäsen mukaan ihmiset ovat nykyisin hyvin valveutuneita ja osaavat kysyä luontaistuotteista. Puhtaat tuotteet kiinnostavat, olipa kyseessä kosmetiikka tai pesuaine. Liikkeessä oli useita avajaistarjouksia maitohappobakteereista omegoihin.


Samalla kauppareissulla on mahdollista hankkia kaikki tarvittava myös nelijalkaisille ystäville Fast & Furrystä. Niittyyn on tulossa myös kukkakauppa Bieder. Hammaslääkärikeskuskin löytyy toisesta kerroksesta.


Jesse Malmberg ja Emily Öhman seurasivat, kun tytär Saga, 5 vuotta, sai poskeensa kesäisen maalauksen. Sen toteutti Maria Bitar. Nuori perhe on juuri kotiutunut 12-kerroksiseen naapuritaloon, jonne tuotiin muuttokuorma Helsingin Kalliosta. Jesse Malmberg kertoi ottaneensa seitsemännen kerroksen parvekkeelta taulun veroisia kuvia upeista auringonlaskuista. Alakerran kauppakeskus helpottaa arkea ja on hyvin tervetullut. Syksyllä Malmberg pääsee metrolla töihin Helsinkiin.

Niittykummun vanhaa kauppakeskusta aletaan purkaa heinäkuussa. Sen tilalle saadaan kolme rakennusta, joissa on yhteensä yli 200 asuntoa. Rakentaminen alkaa vielä tämän vuoden aikana.